首页    期刊浏览 2024年09月15日 星期日
登录注册

文章基本信息

  • 标题:Yksin opettamisesta yhdessä opettamiseen
  • 本地全文:下载
  • 作者:Riikka Sirkko ; Marjatta Takala ; Hanni Muukkonen
  • 期刊名称:Kasvatus & Aika
  • 印刷版ISSN:1797-2299
  • 出版年度:2020
  • 卷号:14
  • 期号:1
  • 页码:26-43
  • DOI:10.33350/ka.79918
  • 出版社:Finnish Society for the History of Education
  • 摘要:Perinteinen opettajuuden malli on pitkälti perustunut opettajien autonomian kunnioitukseen ja samalla luonut kouluihin yksintekemisen kulttuuria.2000-luvulla opettajan tehtäväkuvat ovat olleet murroksessa ja ammattiin kohdistuvat odotukset ristiriitaisia.Siirtyminen oppimisen kolmiportaiseen tukeen vuonna 2010 velvoitti kaikki opettajat tarjoamaan tukea sitä tarvitseville oppilaille.Myös vuonna 2016 käyttöön otetussa opetussuunnitelmassa perusopetusta on sitouduttu kehittämään inkluusioperiaatteen mukaisesti.Inkluusio voidaan nähdä jatkumona, jonka toisessa päässä on sujuva inkluusio ja toisessa päässä totaalinen ekskluusio.Toimivan inkluusion saavuttaminen heterogeenisissä ryhmissä voi olla haasteellista.Yksi keino vastata oppilaiden tuen tarpeisiin sekä kehittää opetusta inklusiivisempaan suuntaan on yhteisopettajuus.Yhteisopettajuudella tarkoitetaan useamman opettajan yhdessä suunnittelemaa, toteuttamaa ja arvioimaa opetusta.Yhteisopettajuudesta on paljon hyötyä, mutta sen toteuttamisessa on usein myös haasteita.Tässä tutkimuksessa keskitytään tutkimaan opettajien onnistuneita yhteisopetuskokemuksia ala- ja yläkoulussa.Onnistuneista yhteisopetuskokemuksista on sisällönanalyysin keinoin tiivistetty kolme ydinkertomusta, jotka kuvaavat erilaisia tapoja toteuttaa yhteisopettajuutta.Nämä yhteisopetuksen toteutustavat sijoittuvat eri kohtiin inkluusion jatkumolla.Yhteisopettajuus näyttäytyy kehittyvänä, mutta selkeästi inkluusiota tukevana opetuksen tapana.
国家哲学社会科学文献中心版权所有