出版社:Bank of Finland Institute for Economies in Transition (BOFIT)
摘要:Venäjän talous jatkaa nopeaa kasvuaan ja on maailman kymmenen suurimman kansantalouden joukossa. Tuotannolliset investoinnit lisääntyvät nopeasti, samoin väestön reaalitulot. Valtiontalous on erinomaisessa kunnossa, mikä mahdollistaa panostuksen inhimillisen pääoman kehittämiseen, elinolosuhteiden kohentamiseen ja talouden perusrakenteiden parantamiseen. Tilanne ei kuitenkaan ole ongelmaton. Monet sektorit kuten terveydenhuolto ja koulutus toimivat tehottomasti, ja enemmän kuin pelkkää rahallista panostusta ne tarvitsevat rakenteellisia uudistuksia. Inflaatio on jälleen kiihtynyt kaksinumeroiseksi koko 2000-luvun jatkuneen hidastumisen jälkeen. Syynä hintojen nousuun vauhdittumiseen on maailmanlaajuinen elintarvikkeiden kallistuminen, mutta myös kotimaiset tekijät pitävät inflaatiota yllä. Suomi on hyötynyt Venäjän talouskasvusta ja vienti Venäjälle on kasvanut nopeasti, vaikka olemmekin jossakin määrin menettäneet markkinaosuuttamme kilpailijoille. Energian merkitys Venäjän taloudelle on edelleen suuri ja maalla olisi merkittävät mahdollisuudet tehostaa energian käyttöä ja tuotantoa mm. hintasäännöstelyä lieventämällä. Tähän suuntaan ollaan menossa, joskaan tie ei ole helppo. Venäjän tulevaisuuden tavoitteena on tulla etulinjan innovaatiotaloudeksi, mutta tähtäin saattaa olla liian korkealla lähtökohtiin nähden.