摘要:Kolme ihmisten kohtaloita punovaa nornaa (muin.isl. norn) eli kohtalotarta kuuluu muinaisskandinaavisen mytologian vakiintuneimpiin kuviin. Siihen viitataan tyypillisesti puhuttaessa muinaisskandinaavisesta kohtalouskosta sekä mytologian abstrakteista ulottuvuuksista ja eskatologiasta. Huolimatta kuvan keskeisyydestä ja toistumisesta erilaisissa myyttistä maailmankuvaa käsittelevissä kuvauksissa ja tutkimuksissa sen taustaa ja merkitystä on tutkittu suhteellisen vähän. Folkloristisesti orientoitunut skandinavistikko, tutkija Karen Bek-Pedersen on selvittänyt näiden kolmen kohtalottaren olemusta laajan muinaisskandinaaviseen uskomusmaailmaan liittyvän aineiston avulla, jota hän tulkitsee lähinnä lähdekriittisin metodein. Käsiteltävänä olevan tutkimuksen tavoite on purkaa stereotyyppisen kuvan perusteet ja tuoda ne kriittisen tarkastelun kohteeksi sekä hakea nornien tekstuaalisten esiintymisten takaa viikinkiaikaan palautuvaa kohtalouskon järjestelmää, joka kokoaisi yhteen ja selittäisi esiintymisten näennäisen monimuotoisuuden. Samalla Bek-Pedersen esittelee mytologisen maailman naishahmot laajemminkin ja pohtii, löytyykö naishahmojen ryhmittelyyn ylipäätään tyhjentäviä perusteita. Johtopäätöksissään Bek-Pedersen ei pääse yksioikoisiin vastauksiin, mutta hän kirjoittaa itsekin, että teoksen tarkoitus on pikemmin avata keskustelua kuin päättää se.