摘要：Kansatieteellä ja elokuvalla on pitkä yhteinen historia. 1800-luvun kuluessa syntyivät museoiden, näyttelyiden ja kirjallisten julkaisujen etnografiset markkinat, joille elokuvat tulivat mukaan 1890-luvulta lähtien. Etnografinen mielenkiinto kohdistui useimmiten ”eksoottisiksi” kuvailtuihin kohteisiin, vieraisiin elämäntapoihin ja alkukantaisina pidettyihin kulttuureihin, kirjoittavat elokuvatutkijat Jari Sedergren ja Ilkka Kippola. Suomalaisella dokumentti- ja kansatieteellisellä elokuvalla on kansainvälisestikin pitkät perinteet. (Sedergren & Kippola 2009, 250–251.) Tutkijoista ensimmäisenä elokuvakameraan tarttui arkeologi ja kansanelämän tutkija Sakari Pälsi 1910-luvulla. Myös Suomen kansallismuseossa työskennellyt tohtori U. T. Sirelius oli innostunut elokuvan mahdollisuuksista. Hänen mielestään oli ”ryhdyttävä toimeen, että kansan tavat, juhlamenot, taiat ja teknilliset menettelytavat tulisivat ikuistetuiksi filmikankaalle”. (Sirelius 1921, 244.) Sirelius johti Kalevalaseuran Suojärvelle suuntautunutta kuvausretkeä, jonka lopputuloksena sai vuonna 1921 ensi-iltansa elokuva Häiden vietto Karjalan runomailla (Sedergren & Kippola 2009, 261). Samana vuonna Sireliuksesta tuli Helsingin yliopiston ensimmäinen kansatieteen professori (Lehtonen 2005, 21).
